keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Chaos!

Helloou!

Mun stressitasoni hipoo pilviä, vaikka lähtöön on reilu kuukausi! Mun pitäisi luopua asunnosta kuun lopussa ja suurin osa ajasta on mennyt silkkaan ihmettelyyn. En oo oikein osannut aloittaa mistään ja lähinnä oon vaan siirrellyt tavaroita paikasta A, paikkaan B. Mulla on niin paljon kirjoja, CD- ja DVD-levyjä, että loppuu laatikotkin heti kättelyssä.

Tänään havahduin pakkailua lopulta aloittamaan, en pääse tätä karkuun kuitenkaan. Onneksi äiti tuli auttamaan ja päästiin hyvään vauhtiin! Jos olisin tehnyt tätä yksin, en olisi todennäköisesti heittänyt mitään pois. "Ikinä ei tiedä, jos tarvitsen tätä joskus"- ajatus on mulla hyvin vahva näissä hommissa.

En oo tajunnut, miten paljon roinaa mun nurkkiini on tämän vajaan kolmen vuoden aikana kertynyt. Matkamuistoja ja kaiken maailman tilpehööriä tuntui löytyvän jokaisesta laatikosta ja hyllystä. Löytyy myös rikkinäistä jalkalamppua, paistinpannua ja CD-soitinta. Puhumattakaan kaikesta paperiroinasta. Vanhoja laskuja, palkkatodistuksia, piirustuksia ja koulupapereita. Oikeesti, hittoako mä niitä koulupapereita olen säilyttänyt? Oon jo selvinnyt ylioppilaskirjoituksista, enkä tarvitse vanhoja äidinkielen pilkkusääntö monisteita. Ainakaan kolmeatoista.

Osasta tavarasta on pakko hankiuttua eroon ja päätinkin, että yksi laatikko kirjoille, yksi levyille, yksi astioille ja niin edelleen. Ne mitkä ei laatikkoon mahdu, hävitetään tavalla tai toisella.Hirveä uhraus. Varsinkin ne kirjat!
Vein ison kasan vaatteita ja muita kodintekstiilejä keräykseen ja ylimääräiset kirjat ja astiat lahjoitan kirpputorille. Niitä onkin tuntunut riittävän viiden ihmisen tarpeisiin, enkä todellakaan tiedä miksi.  Pakkaushommaa on kummasti helpottanut se, että oon hajottanut kolme lautasta, kaksi mukia ja lasin. Kompastuin puhelimessa puhuessani yhteen lasikippoon (kyllä, se oli lattialla), joten sitäkään ei enää ole. Sääli.

Mun elämän täytyy mahtua matkalaukkuun, että kyllä tässä aika savotta on vielä edessä. Ei toki tarvitse koko vuodeksi tavaraa mukaan pakata. Ostaa sieltä sitten.  Haluan kuitenkin mukaani joitain kirjoja ja muuta sellaista tavaraa, mikä aiheutttaa hieman päänvaivaa.
Sain onneksi paikan tavaroilleni, joten siitä ei tarvitse enää huolta kantaa. Otan mukaan mitä tarvitsen ja jätän loput tänne odottamaan mun paluuta.

Nyt täällä vallitsee kaaos, koska ne laatikot oikeasti loppui heti kättelyssä. Ei sillä, ei niitä montaa alkujaan ollutkaan.
Nyt kuitenkin raivaan sänkyni esiin tuolta tavaravuoren alta ja käyn untenmaille!




I bought a cute suitcase :3




Suorastaan hirvittävä kuvanlaatu


~ Hanna


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti