maanantai 19. syyskuuta 2016

Ajamisesta

Helloo!

Multa pyydettiin, että kirjoittaisin tänne blogin puolelle vähän omia kokemuksia täällä ajamisesta ja ajokortin hommaamisesta. Päätin siis tarttua toimeen.

Alkuunhan olin tosi huolissani täällä ajamisesta. Liikenne on täällä vilkkaampaa, on hassuja liikennemerkkejä, isompia autoja ja isompia teitä. En myöskään kotona ollut turhan paljon ajellut.

Lopulta opin, että välillä oon itse se ainoa, joka täällä osaa oikeasti ajaa. Ihmiset tulee stop-merkkien takaa eteen, vaihtelee kaistoja miten sattuu, ei käytä vilkkuja ja ajelee muutenkin miten sattuu. Monissa autoissa on jälkiä kolaroinnista ja muista pikku haavereista. Nämä hurjastelijat täällä ei tulis varmaan ikinä saamaan eurooppalaista ajokorttia, kun ajokoekin perustui sakkojen suuruuksiin ja sallittuihin alkoholimääriin.

Nyt kolmen kuukauden jälkeen, tilanne on tämä. Tuolla vedellään kavereiden kanssa Garden State Parkwayta sata lasissa, joka on siis yksi New Jerseyn isoimmista teistä (277,45 km pitkä) Sitä pitkin pääsee aina Cape Mayhin asti, eli käytännössä koko osavaltion halki.
Sen lisäksi meitä ympäröi Route 22, Interstate 78, (mikä mun käsityksen mukaan on myös highway) ja muita isoja teitä joita en jaksa alkaa luettelemaa. Itselle tuo tiesysteemi on kovin sekava, niin jätetään sen avaaminen sikseen. Katsokaa googlesta, jos kiinnostaa. Me ajetaan kuun lopussa Johannan kanssa Cape Mayhin, että tulee ainakin tuo tie koettua lähes kokonaisuudessaan!

Route 22:n liikenne on tosi vilkas, vuorokaudenajasta riippumatta. Siellä ajaminen ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole kovin vaikeaa. On se toki aivan eri luokkaa, kun motari suomessa, mutta sillä ajamiseen tottuu. Katse tiessä ja järki päässä, niin kaikki on helppoa. Ekalla kerralla Route 22:lla olin ihan hukassa. Ihmiset tööttäilee, vaihtelee noepuksia ja ruuhka-aikoina liikenne vaan yksinkertaisesti seisoo. Sieltä poistuminen on välillä vähän outoa ja itse toisinaan ajelen omien risteyksien ohi, yleensä siksi,että oon väärällä kaistalla tai se on katveessa. Ärsyttävintä on se, että joku paikka on juuri väärällä puolella tietä ja saat ajella monta mailia, että pääsee ristykseen, jossa U-käännös on sallittu.

Yksi liikennesääntö on mulle vaikea ja ihmiset tööttailee mulle sen takia. Kääntyminen oikealle on sallittu punaisen valon palaessa, jos lisäkilpi ei sitä erikseen sitä kiellä. Ollaan kuitenkin suomessa totuttu siihen, että jos punainen valo palaa, ei mennä minnekään. Tuo saa yleensä takana olevat ihmiset suivaantumaan, koska kaikillahan on täällä aina kiire. Täällä nuo Stop-merkit on myös kovemmassa käytössä suomessa. Risteyksessä, missä suomessa olisi kolmio, on täällä Stop-merkki. Niitä on joka puolella.

Tehdään tästä postauksesta oikeen sekava ja lisätään tänne vielä maininta siitä, että parkkimaksut on ihan naurettavan alhaiset suomeen verrattuna. Suomessa lapioit niitä kolikoita sinne mittariin ja silti tuntuu, ettei se aika riitä mihinkään. Täällä heität dollarin ja sillä saa muistaakseni 2h parkkiaikaa!

Tästä näppärä siirtyminen ajokortin hommaamisiin ja muihin, eli jos se ei erityisemmin kiinnosta niin voit lukemisen lopettaa tähän ja katsoa nuo vähäiset kuvat :)

Jotta sain ajaa täällä laillisesti, mun piti hommata Kansainvälinen ajolupa. Sitä varten tulostettiin netistä lomake (uskokaa tai älkää, ei voinut täyttää sähköisesti) ja täytettiin se. Sen mukana piti lähettää standardit täyttävä, värillinen ajokorttikuva ja hakemus piti varustaa kahden aikuisen, ei perheenjäsenen allekirjoituksella. Mielestäni monimutkaista ja ärsyttävää, varsinkin kun nykyään lähes kaikki asiat voidaan hoitaa sähköisesti.
Ajolupa on voimassa vuoden ja jos en kauheasti valehtele, sillä oli hintaa 25 euroa. Sen saa myös kolmeksi kuukaudeksi, mutta en suosittele sitä.

Kuitenkin 60:n päivän jälkeen on hankittava osavaltion ajokortti. Itse en sitä ihan 60:n päivän sisään saanut, mutta eipä tuo nyt ollut niin suuri asia. Mitä nyt käytännössä ajelin sillain puolilaittomasti ympäriinsä.. . Mun ei tarvinnut suorittaa kuin kirjallinen koe ajokortin saadakseni. Kokeessa oli 50 kysymystä, ilman aikarajaa. Ekalla kerralla en päässyt siitä läpi (aivan liikaa vieraita sanoja) mutta toisella meni heittämällä läpi, koska jaksoin vähän lukeakin.. Hintaahan kortille tuli $20, että sen takia ei kannata jättää sitä hankkimatta.

Edelleen ajelen harhaan, oon hukassa ja pulassa, mutta hyvin oon selviytynyt. Ajaminen ei oo mikään punainen vaate, vaan ihan hauskaa ja jännittävää. Garden state parkwayta henkilökohtaisesti vihaan, mutta mitään ei opi jos ei kokeile!







Terkuin,
Hanna




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti